maanantai 14. marraskuuta 2011

Ylläs on ykkönen - lupaa mainoslause

Yllästunturi on Kolarissa sijaitseva 719 metrin korkuinen tunturi. Sen kupeessa sijaitsee kaksi matkailusta tunnettua kylää -- Äkäslompolo ja Ylläsjärvi. Tuhannet eteläsuomalaiset matkustavatkin Ylläkselle joka talvi laskettelemaan ja hiihtämään.

Ylläs onkin ainoa Suomen Lapissa sijaitseva tunturi, jolla on peräti kaksi laskettelukeskusta, yksi kummankin kylän puolella. Ylläsjärjvellä sijaitsee Sport Resort Ylläs ja Äkäslompolossa Ylläs-Ski.

Ylläksen ensimmäiset talot rakennettiin 1700-luvun lopulla. Aikaisemmin alueella oli ollut vain lappalaisasutusta, mutta nyt paikalle alkoi syntyä suomalaista kyläasutusta. Aluksi kylät olivat vain muutaman talon kyläpahasia, mutta niiden pohjalta lopulta syntyivät nykyiset matkailukeskukset.

Vakituisia asukkaita Ylläsjärvellä on noin 250. Äkäslompolossa asukkaita on kaksi kertaa enemmän. Alueen matkailuelinkeinon keskeisyyttä kuvastaa se, että vuodepaikkoja Ylläksellä on peräti 22 000.

Näistä suuri osa on modernit vaatimukset täyttäviä lomamökkejä. Ylläksen vuokramökit on nykyään helppo varata Ylläksen matkailun keskitetyn varausjärjestelmän avulla. Siten sinun ei tarvitse surffailla kymmenien mökkiyrittäjien omilla sivustoilla yrittäessäsi varata vaikkapa joulu- tai hiihtoloman kiireisiksi viikoiksi majoitusta Ylläksellä.

Ylläksellä riittää vauhtia

Ylläs ei ole mikään lepo- tai löhöloman viettopaikka. Sen sijaan Ylläs on lositava valinta niille, jotka haluavat ulkoilla ja urheilla lomallaan.

Luonnollisesti Ylläksellä järjestyy myös muita aktiviteetteja: porosafari, huskysafari tai vaikkapa moottorikelkkaretki ovat varmasti useimmille eteläsuomalaisille uusia kokemuksia. Lumikenkäily ei kenties ole juuri näitä useamman kokeilema laji.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti